Kaipaatko apua ihonhoidossa? Tee ilmainen ihotesti!

Pinja

  • 3 kuukautta sitten
    Arvosana: 1 / 5
    Vahvistettu ostaja

    Älä heitä rahojasi hukkaan

    Täysin turha tuote, jota ei kannata ostaa. Pullo on suunniteltu todella oudosti ja epäkäytännöllisesti. Sisällä ei ole pohjaan asti ulottuvaa letkua, niin kuin pumppupulloissa on yleensä. Sen sijaan pullo pitää kääntää ylösalaisin, jotta rasva valuu korkkiin asti ja tulee sitten hankalasti ulos pumppuosaa painamalla. En tiedä onko tarkoituksena ollut, että pullon pohja nousee pumppua painamalla, jolloin rasva työntyisi ylöspäin ja korkin ulottuville. Ja vaikka olisi, ei sekään toimi, koska pohja ei työnnä rasvaa tarpeeksi korkealle ja pullon joutuu silti kääntämään ylösalaisin. Itse rasva ei myöskään ole mistään kotoisin. Aivan tavallista perusrasvaa (tuntuu jopa sitäkin huonnommalta), josta on good nightit ja glowit kaukana - toisin sanoen ei tee yhtään mitään iholle. Lisäksi rasvassa on epämiellyttävä hajusteettoman rasvan haju, mitä en olettaisi pieneksi hemmotteluhetkeksi tarkoitetulta ja yön aikana ihon heleäksi tekevältä tuotteelta.
    1 product in post Älä heitä rahojasi hukkaan
    153 näyttöä
    • Lykon asiakaspalvelu
      3 kuukautta sitten
      Hei Pinja, Kiitos arvostelustasi! Harmi kuulla, ettei tuote vastannut odotuksiasi. 🩷 Jos voimme auttaa sinua ihonhoitotuotteiden valinnassa, suosittelen täyttämään Lykon ilmaisen ihotestin sovelluksessamme. Sen avulla voimme luoda sinulle räätälöidyn ihonhoitorutiinin! Ihanaa päivää! 🌞
    lähettääksesi kommentin
  • 3 kuukautta sitten
    Arvosana: 4 / 5
    Vahvistettu ostaja

    Ihana koostumus

    Erittäin hyvä primeri tässä hintaluokassa. Ihanan silkkinen ja sopivan paksu koostumus sekä helppo levittää iholle. Toivoisin, että se pitäisi meikkipohjaa hieman paremmin paikallaan, etenkin rasvoittuvilta alueilta. Plussat kuitenkin vielä riittoisasta määrästä ja tuubista, josta on helppo puristaa ulos viimeisetkin rippeet koko rahan edestä 😂
    1 product in post Ihana koostumus
    341 näyttöä
    lähettääksesi kommentin
  • 3 kuukautta sitten
    Arvosana: 5 / 5
    Vahvistettu ostaja

    Toimii!

    Todella hyvä tuote, joka ehdottomasti tekee sen mitä lupaakin. Sopii erittäin hyvin meikkittömille päiville, joina kuitenkin haluaa saada kasvot näyttämään virkeämmiltä ja raikkaammilta. Ihanan pehmeä koostumus, joka levittyy helposti. Olen aikaisemmin kokeillut mm. Wet n Wildin vastaavaa tuotetta, mutta sitä oli todella vaikea levittää tasaiseksi ja saada sulautumaan ihoon. Siksi tämä Catricen brightener onkin itselleni niin mieluisa.
    1 product in post Toimii!
    1290 näyttöä
    lähettääksesi kommentin
  • 3 kuukautta sitten
    Arvosana: 5 / 5
    Vahvistettu ostaja

    Vihdoinkin tarpeeksi vaalea meikkivoide!

    Minulla on todella vaalea iho, minkä takia tarpeeksi vaaleaa meikkivoidetta on ollut mahdotonta löytää - edes Lumene ei osaa tehdä suomalaiselle iholle tarpeeksi vaaleaa sävyä. Mutta tämä sopii täydellisesti! Käytän siis vaaleinta sävyä F0.5 ja vaikka peittävyys onkin hyvin kevyt, on se silti itselleni riittävä, koska käytän kuitenkin aina myös peitevoidetta meikkivoiteen lisäksi.
    1 product in post Vihdoinkin tarpeeksi vaalea meikkivoide!
    678 näyttöä
    lähettääksesi kommentin