hellurei
- 8 kuukautta sittenArvosana: 1 / 5Vahvistettu ostaja
Ei sopinut
Olen lukenut tästä paljon hyvää, mutta valitettavasti omalle iholleni tämä ei sopinut ollenkaan. Tuote levittyi todella epätasaisesti ja ikään kuin paakkuuntui iholla. Lisäksi tämä sai silmänalusihon hilseilemään ja kirvelemään, mitä ei ole tapahtunut koskaan minkään toisen tuotteen kanssa. Harmittaa että maksoin tästä näin paljon, olin ajatellut kerrankin satsata laatutuotteeseen, mutta roskiinhan tämä joutaa.1 product in post Ei sopinut1601 näyttöä- Lykon asiakaspalvelu8 kuukautta sittenHei Hellurei! 👋🏻 Kiitos arvostelustasi ja ikävä kuulla, ettei tämä sopinut ihollesi ja aiheutti epämiellyttävän reaktion 🫶🏻 Jokainen iho on toki yksilöllinen, jolloin se voi reagoida eri tavalla eri tuotteisiin. Iho voi myös reagoida eri tavoin erilaisissa elämäntilanteissa, kuten esimerkiksi stressin tai hormonaalisten muutosten aikana. Tai vuodenajan! ❄️ Tuotteiden ainesosat ja niiden yhdistelmät voivat myös vaikuttaa siihen, kuinka iho reagoi niihin. Esimerkiksi joku voi olla allerginen tietylle ainesosalle tai yhdistelmälle, tai ne voivat aiheuttaa muuta kuvailemasi kaltaista ärsytystä. Mikäli epämiellyttäviä reaktioita havaitaan, suosittelemme lopettamaan tuotteen käytön välittömästi ja tarvittaessa ottamaan seurantaan, mistä raaka-aineesta ja/tai muusta ominaisuudesta reaktio on mahtanut olla peräisin 🤍 Tutkin tuotteen ainesosaluetteloa ja syynä tuotteen käyttäytymiseen levittäessä voi selittää esimerkiksi sen sisältämät silikonit. Jos meikkivoide/peitevoide on silikonipohjainen, se sisältää (yleensä) ainesosia, joiden toisena tai kolmantena ainesosana on -cone, -methicone and -siloxane. Silikonipohjaiset tuotteet sopivat usein parhaiten muiden silikonipohjaisten tuotteiden kanssa! Esimerkiksi jos tuotteen pohjalla on vesipohjainen meikkivoide, ne saattavat alkaa erottumaan iholla. Tämä ei päde kaikkiin tuotteisiin ja aina, mutta olen itse huomannut, että tämä usein voi vaikuttaa tuotteiden käyttäytymiseen. Muista antaa ihonhoitotuotteiden imeytyä kunnolla ennen meikin levittämistä! Tämä voi vaikuttaa siihen, miten tasaisesti tuotteet levittyvät. Ihon on siis hyvä olla kunnolla kosteutettu, mutta sen pinta kannattaa antaa kuivua/imeytyä ennen tämän vedenkestävän tuotteen levittämistä. Ehkä voisitkin antaa tuotteen eteenpäin esimerkiksi ystävälle, ettei se ihan hukkaan menisi? 🥹 Tässä vielä pari muuta peitevoide suositusta, jos haluat kokeilla niitä seuraavaksi: lyko.com/fi/it-cosmetics/it-cosmetics-bye-bye-dark-spots-concealer---serum-20-light-cool lyko.com/fi/lumene/lumene-cc-all-over-concealer-00-ultra-light-85ml lyko.com/fi/elf/elf-hydrating-camo-concealer-light-beige--6-ml (myös silikonipohjainen, jos se on juuri sitä mitä etsitkin 😊) Laithan meille asiakaspalveluun vielä viestiä, jos voimme olla avuksi meikkituotteiden valinnassa, autamme mielellämme. Ihanaa alkanutta viikkoa! ☃️
lähettääksesi kommentin